Category Archives: Uncategorized

Rasvakahvi ja sen “laihdutusvaikutus”

Itse pian 20 kk suhteellisen tiukkaa n.20 g “hiilihydraattirajoitteista” ketogeenista ruokavaliota noudattaneena ja sinä aikana päivittäin rasvakahvia juoneena, on pakko puuttua ihan lyhyesti tähän IL toimittajan kuukauden kestäneeseen ‘kokeiluun’.
Toimittaja siis päätti testata laihtuuko hän, jos alkaa aamulla aamiaisen sijaan juomaan rasvakahvia.
Itse juttuun pääset tästä: “terveysuutiset”

Olisin voinut kertoa ilman kuukauden koettakin, että ei varmaankaan laihdu ja todennäköisesti lihoo JOS ei tee muuta muutosta ruokavalioon.

Rasvakahvi on nimittäin tarkoitettu osaksi runsasrasvaista ruokavaliota, eli alhaiselle VHH sekä ketogeenisen kaltaiselle dieetille, jossa lasketaan myös hiilihydraattien määrää radikaalisti, jotta keho pääsee kytkemään itsensä rasvanpolttotilaan.

Rasvakahvin lisääminen nk. SAD dieettiin (nykyisen virallisen ruokasuosituksen mukainen) ei tuota samoja tuloksia, varsinkin ja erityisesti jos ruokavaliossa on runsaasti kasvis-, papu- ja viljaperäisiä hiilihydraatteja.

Tämän toimittaja olisi saanut selville tutustumalla hieman kehon kemiaan.
Lisäksi suosittelen lämpimästi toimittajaa tutustumaan aineenvaihdunnan perusasioihin, ennen kaikkea termeihin “leptiini” , “greliini” sekä “insuliini”.
Näistä saattaisi olla apua seuraavaa juttua kirjoittaessa.
Lämmin lukusuositukseni rasvojen ymmärtämiselle kirjasta: Superfuel

Advertisement

Rauhoittumisesta ON hyötyä!

Hiljentymisestä ja rauhoittumisesta on aina hyötyä, varsinkin stressin ja yhteiskunnallisten muutosten keskellä.
Pelkästään paikallaan istuminen ja hengitykseen keskittyminen rauhoittaa keskushermostoa ja tasoittaa aivoaaltoja.
Jo 5 minuutin keskittynyt meditaatio päivässä parantaa unen laatua, erityisesti jos muistat vielä laittaa kännykän ja padin loppuillaksi kiinni.

Benefits-of-meditation-6-love-300x257

Tässä tutkittuja faktoja meditaation hyödyistä:
– vähentää masentuneisuutta
– vähentää mielialan vaihteluita
– vähentää akuuttia ja kroonista stressiä
– vähentää paniikkipohjaisia häiriöitä
– lisää harmaan massan määrää aivoissa
– vähentää unen tarvetta
– lisää gamma-aaltojen kehittymistä aivoissa
– vähentää alkoholin ja huumeiden tarvetta ja riippuvuutta
– vahvistaa kipukynnystä
– lisää mentaalista vahvuutta ja päätöksentekokykyä
– auttaa hallitsemaa ADHD:a
– parantaa oppimiskykyä
– parantaa muistia
– lisää luovuutta
– vähentää sydänkohtauksen riskiä
– toimii geenien aktivoijana
– vähentää tulehdusreaktiota kehossa
– auttaa hallitsemaan kehon lämmönvaihteluita

– vähentää emotionaalista syömistä sekä vähentää yksinäisyyden tunnetta
sekä lukematon määrä muita hyötyjä!

Olisiko tässä muutama hyvä syy pysähtyä ja vetää rauhassa henkeä?

Lähde:
http://liveanddare.com/benefits-of-meditation/

Oletko ytimessä?

Tajusin eilen hyvin selvästi, että liian monen ihmisen mielenrauha on kadonnut tai vähintäänkin häiriintynyt. Maailmassa tapahtuu suuria muutoksia, eikä ne jää keneltäkään huomaamatta.
Ihmisyydessä on paljon hyvää, mutta parhaimpia ominaisuuksiamme ei varmastikaan ole tapamme provosoitua liiallisesti ulkoisista tapahtumista – tai asioista, joista olemme eri mieltä.
 
Teissä rakkaat ihmiset näyttää olevan paljon niitä, jotka kärsivät negatiivisiksi tulkittavien uutisten tulvista ja keskinäisistä mielipiteiden ristiriidoista, ilkeistä sanoista ja määritelmistä, joissa ei ole perää.
Sanat jäävät elämään omaa elämäänsä ja loukkaukset muuttuvat kostamiseksi, henkilökohtaisuudet vaikuttavat meihin solutasolla ja särkevät myös kehon harmonian.
 
Olen itse päättänyt tietoisesti jättäytyä kaikenlaisen riitelyn, järkeilyn tai väittelyn ulkopuolelle ja ottaa inhimillisyyden asenteen.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö minulla olisi mielipide tai kanta sotaan, pakolaisiin, ympäristöasioihin tai muihin yhteiskunnallisiin asioihin.
 
Olen kuitenkin sitä mieltä, että paras tapa vaikuttaa asioihin on vaikuttaa niihin sisältä käsin. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että jatkan omaa elämääni ja rakennan siitä mahdollisimman rakkaudellista.
Etsin asioita, jotka onnellistuttavat itseäni ja lähimmäisiäni. Pidän huolta ennen kaikkea itsestäni ja lähipiiristäni. En unohda asioita, joista minulle tulee hyvä olo, koska vain itse hyvin voimalla voin luoda samankaltaista ympärilleni.
Vetovoiman laki on ainoa laki.
 
Vihasta tai katkeruudesta ei synny hyvinvointia. Kateudesta ei synny vaurautta. Sairaudesta ei synny hyvinvointia, ennen kuin sen alkusyy on selvitetty.
 
Onnellisuuden tila minulla syntyy siitä, että uskallan kohdata ne asiat omassa elämässäni, jotka eivät enää palvele omaa hyvinvointiani ja muuttaa ne tarvittaessa toisiin. Joskus tämä tarkoittaa pelottavia ja radikaaleja päätöksiä, joskus taas vain hyvin pientä asennemuutosta. Mutta halua ja ymmärrystä se vaatii. Tärkein oppi minulle on ollut se, että suurin vaikuttaja omaan päivittäiseen elämääni ja rauhaani on oma mieleni, omat pelkoni, omat valintani.
 
Hyvinvointi syntyy aktiivisesta kanssakäymisestä itsemme ja omien tunteidemme kanssa, niiden rohkeasta kohtaamisesta; miksi minua ahdistaa niin paljon? Miksi jokin asia herättää minussa vihaa niin paljon, että haluan sulkea toisen ihmisen pois hyvinvoinnin tai onnellisuuden piiristä? Miksi haluan lyödä enkä ojentaa kättäni avuksi maailmanlaajuisen katastrofin keskellä?
Ei ole ‘heitä’ ja ‘meitä’. On vain yksi ihmiskunta, jonka osa sinäkin olet.
 
Tämä on vaativaa aikaa meille kaikille ja inhimillisyytemme on koitoksella. Aktiivinen tunteiden peilailu toisten kautta tapahtuu väistämättä – uskallatko ahdistuksesi keskellä kysyä sen mielestäni kaikista tärkeimmän kysymyksen: miksi tunnet siten kuin tunnet?

Rawa kakkukuume leviää; vuorossa Johto Cafe Kamppi ja Itis!

Iloisia uutisia Kampin ja Itiksen kauppakeskuksessa asioiville!

Love Cake - puolukkasuklaa

Uudet Love Cake – puolukkasuklaa ja Tyrni’juusto’ nyt saatavilla!

 

Molemmissa paikoissa sijaitsevat Johto Cafet ovat liittyneet niihin Helsingin edistyksellisiin kahviloihin, jotka tarjoilevat ihania, hyvänmakuisia ja terveellisiä raakakakujamme!

http://www.johtocafe.com

Kahviloista löydät kakkumme tuoteselosteineen.

Muistutuksena vielä, että löydät kakkujamme myös Stockan Herkuista sekä kaikista SisDelin toimipaikoista.
Herkullisia kahvihetkiä terveyttä edistävien kakkujemme kera!

Stockmannin Wellness-viikot

Kaikille raakakakkujen ystäville iloinen uutinen: Rawa on mukana Stockmannin Wellness-viikoilla Helsingin keskustan tavaratalon Herkku-osastolla perjantaina 9.1. klo 14-18.

Wellness-viikon maistajaismaut.

Wellness-viikon maistajaismaut.

Tule maistamaan ja ostamaan kakkujamme; mukana maistiaisissa mustikka’juusto’, minttusuklaa sekä sitruunakakut.
Olemme itse paikan päällä kertomassa raakakkujen tuotannosta, raaka-aineista sekä yrityksemme tarinaa. Kaikki kakkumme ovat gluteenittomia ja maidottomia ja sopivat mainiosti myös herkän suoliston omaaville.

Aikataulumme Wellness-viikoilla muissa Stockmannin tavarataloissa:
9.1. sekä 16.1. Helsingin Keskustan tavaratalo, 23.1. itäkeskus, 30.1. Jumbo.

Tervetuloa!

Rawa Food & Catering Finland

Hei kaikki,

kuten päivämääristä on todennettavissa, en ole juurikaan ehtinyt päivittämään terveysaiheista blogiani.
Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että olen ollut kiireinen uuden yhtiökumppanini Danielin kanssa uuden raakakakkuyrityksemme rakentamisessa ja nyt minulla onkin ilo ilmoittaa, että toimipaikkamme Jätkäsaaressa on avattu!

Rawa Food & Catering Finland on yritys, joka juontaa henkiset juurensa aikaan, jolloin Daniel työskenteli Australiassa Dunsboroughssa, hyvinvointikeskuksessa suomalaisen vaimonsa Merjan kanssa ja olin vierailemasa heidän luonaan muutaman viikon.

(Tässä muutama herkkullinen otos paikan ruokatarjonnasta:)
IMG_5026IMG_5027

Daniel toimi silloin kyseisen Samudran monitoimimiehenä, lähinnä keittiössä raakaruokia ja suklaaherkkuja valmistaen.

Muistan vielä hyvin kun vierailimme Gabrielin suklaatehtaalla jossa tämä kuva on otettu:

Dunsborough, Australia

Dunsborough, Australia

Suklaatehtaan toiminnasta inspiroituneena aloimme vakavasti keskustella siitä mahdollisuudesta, että perustaisimme Suomeen yhteisen yrityksen, joka pääfokus olisi hyvinvoinnissa maukkaalla ja viettelevällä tavalla – olimmehan molemmat omistaneet elämämme paitsi terveelliselle syömiselle, myös siihen liittyvälle aistinautinnolle.

Tänä vuonna kun palasimme molemmat omilta tahoiltamme Suomeen, syntyi lopullinen ajatus Rawasta, raakakakkuja ja muita raakaherkkuja myyvästä yrityksestä, joka ryhtyisi tarjoamaan vaihtoehtoisia supermaukkaita ja superterveellisiä makeita herkkuja suomalaiseen jauho- ja sokeritäytteiseen kakkuvalikoimaan.

Italialaiselle (ja toki myös suomalaiselle) maku on kaikki kaikessa, joten on luonnollista, että kakkujen täytyi täyttää myös Danielin vaativa seula ja sen tähden olemmekin tehneet valtavan määrän maisteluita, reseptimuunnelmia, uusien makujen yhdistelmiä ja vihdoin päätyneet toistaiseksi 5 eri maun valikoimaan, jotka tulevat pysymään valikoimissamme.

Pysyvät maut ovat: tirawmisu, joka jäljittelee oivallisesti perinteisen italialaisen kahvikakun makulinjaa; minttusuklaa, joka on osoittautunut yhdeksi suosituimmaksi; mustikka’juusto’, nimensä mukaisesti muistuttaa perinteistä juustokakkua koostumukseltaan, vaikkei ole juustoa nähnytkään; sitruunakakku, jossa on raikkaan tuoreen juuri puristetun sitruunan mehu parhaimmillaan; suklaa ei varmasti selityksiä kaipaaa.

Resepteistä sanottakoon sen verran, että koska meille itsellemme on erityisen tärkeää, mitä suuhumme pistämme, tarjoamme myös asiakkaillemme luomua AINA KUN SE ON MAHDOLLISTA.
Mihinkään Rawan herkkuihin ei myöskään käytetä gluteenia eikä maitotuotteita.
Makeutusaineena käytämme vain hunajaa ja se onkin ainoa asia, mikä estää sen, että voisimme kutsua kakkujamme vegaanisiksi. Kotimainen hunaja kelpaa meille raaka-aineena loistavasti ja viimeistelee reseptit maun puolesta parhaiten.

Kaikki raaka-aineet ovat 100% kuumentamatonta ravintoa, sellaista, joita keho pystyy hyödyntämään kokonaisvaltaisesti; pähkinöitä, taateleita, kookosöljyä, raakakaakaota, chia-siemeniä, OIKEITA marjoja, käsin puristettua sitruunamehua.
Tarvitseeko sanoa enempää?
Tässä muutama esimerkki:
IMG_8963

IMG_8965

IMG_8966

Kehittelemme jatkuvasti uusia reseptejä, mutta vain parhaat pääsevät tuotantoon ja asiakkaillemme, joista suurimmat ovat tällä hetkellä Hymy Cafe , Tiedekahvila sekä SisDeli.
Tämä lisäksi teemme kakkuja ja macaroonseja myös suoraan yksityisasiakkaillemme, jotka voivat tilata katalogimme ja kakkuesitteemme tuotesisältöineen tästä: rawa@yazka.com

Hyvin pian minulla on ilo julkaista uusi, arvokas yhteistyökumppanimme, mutta pidämme teitä vielä hetken aikaa jännityksessä.

Uudet tilamme Jätkäsaaressa avataan tänään ja viimeistellään seuraavan viikon aikana lopulliseen kuntoon ja sen jälkeen asiakkaat voivat myös hakea paikan päältä kakkuja ja -paloja.
Käyntiosoitteemme on Heino Kasken katu 4, Jätkäsaari.
Voit myös tykätä FB-sivustamme: https://www.facebook.com/rawafinland?ref=hl

IMG_9317

Onko vesi etuoikeus?

 

Tarvitsemme vettä. Joka päivä.

Tarvitsemme vettä. Joka päivä.

 

http://action.storyofstuff.org/sign/nestle_water_privatization_push

Miltä sinusta tuntuisi jos tämä Peter Brabeckin ajatusmalli toteutuisi?

Allekirjoita vetoomus, jos kuulut niihin, joiden kehosta 75% on vettä ja tarvitsee sitä päivittäin optimaaliseen hyvinvointiin!