Stockmannin Wellness-viikot

Kaikille raakakakkujen ystäville iloinen uutinen: Rawa on mukana Stockmannin Wellness-viikoilla Helsingin keskustan tavaratalon Herkku-osastolla perjantaina 9.1. klo 14-18.

Wellness-viikon maistajaismaut.

Wellness-viikon maistajaismaut.

Tule maistamaan ja ostamaan kakkujamme; mukana maistiaisissa mustikka’juusto’, minttusuklaa sekä sitruunakakut.
Olemme itse paikan päällä kertomassa raakakkujen tuotannosta, raaka-aineista sekä yrityksemme tarinaa. Kaikki kakkumme ovat gluteenittomia ja maidottomia ja sopivat mainiosti myös herkän suoliston omaaville.

Aikataulumme Wellness-viikoilla muissa Stockmannin tavarataloissa:
9.1. sekä 16.1. Helsingin Keskustan tavaratalo, 23.1. itäkeskus, 30.1. Jumbo.

Tervetuloa!

Advertisement

Vuosi 2015 ja uudet tuulet

Hei kaikki vanhat sekä uudet asiakkaani!

Vuosi 2015 tuo muutoksia tullessaan, energeettisellä tasolla sekä ihan fyysisessä maailmassa.

Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että lopetin Radio Helsingissä oman ohjelmani vetämisen joulukuussa 2014 sekä sitä, että tammikuun 13. jää viimeiseksi työpäiväkseni Klinikka Pisarassa.

Nämä muutokset olivat tärkeitä henkilökohtaisesti, jotta uudelle eteenpäin vievälle energialle ja uusille tyämahdollisuuksille olisi tilaa tulevaisuudelle.
Uusi, Daniel Hernandezin kanssa yhdessä perustamamme Rawa Food & Catering Finland voi nyt toimia täydellä teholla heti vuoden alusta lähtien uusien yhteistyökumppaniemme määrän koko ajan kasvaessa.

Otan kuitenkin edelleen terveyspainotteisista ongelmista kärsiviä asiakkaita vastaan Scion sekä ZenNa Tai-hieronnan merkeissä yksityisvastaanotollani. Ajan voit varata yllä olevasta linkistä.

Kiitän kaikkia teitä ihania tuttavuuksia, joita olen tavannut kuluneena vuonna ja toivon että tiemme kohtaavat myös tulevaisuudessa!

Onnea, menestystä ja ennen kaikkea terveyttä vuodelle 2015!

Rawa Food & Catering Finland

Hei kaikki,

kuten päivämääristä on todennettavissa, en ole juurikaan ehtinyt päivittämään terveysaiheista blogiani.
Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että olen ollut kiireinen uuden yhtiökumppanini Danielin kanssa uuden raakakakkuyrityksemme rakentamisessa ja nyt minulla onkin ilo ilmoittaa, että toimipaikkamme Jätkäsaaressa on avattu!

Rawa Food & Catering Finland on yritys, joka juontaa henkiset juurensa aikaan, jolloin Daniel työskenteli Australiassa Dunsboroughssa, hyvinvointikeskuksessa suomalaisen vaimonsa Merjan kanssa ja olin vierailemasa heidän luonaan muutaman viikon.

(Tässä muutama herkkullinen otos paikan ruokatarjonnasta:)
IMG_5026IMG_5027

Daniel toimi silloin kyseisen Samudran monitoimimiehenä, lähinnä keittiössä raakaruokia ja suklaaherkkuja valmistaen.

Muistan vielä hyvin kun vierailimme Gabrielin suklaatehtaalla jossa tämä kuva on otettu:

Dunsborough, Australia

Dunsborough, Australia

Suklaatehtaan toiminnasta inspiroituneena aloimme vakavasti keskustella siitä mahdollisuudesta, että perustaisimme Suomeen yhteisen yrityksen, joka pääfokus olisi hyvinvoinnissa maukkaalla ja viettelevällä tavalla – olimmehan molemmat omistaneet elämämme paitsi terveelliselle syömiselle, myös siihen liittyvälle aistinautinnolle.

Tänä vuonna kun palasimme molemmat omilta tahoiltamme Suomeen, syntyi lopullinen ajatus Rawasta, raakakakkuja ja muita raakaherkkuja myyvästä yrityksestä, joka ryhtyisi tarjoamaan vaihtoehtoisia supermaukkaita ja superterveellisiä makeita herkkuja suomalaiseen jauho- ja sokeritäytteiseen kakkuvalikoimaan.

Italialaiselle (ja toki myös suomalaiselle) maku on kaikki kaikessa, joten on luonnollista, että kakkujen täytyi täyttää myös Danielin vaativa seula ja sen tähden olemmekin tehneet valtavan määrän maisteluita, reseptimuunnelmia, uusien makujen yhdistelmiä ja vihdoin päätyneet toistaiseksi 5 eri maun valikoimaan, jotka tulevat pysymään valikoimissamme.

Pysyvät maut ovat: tirawmisu, joka jäljittelee oivallisesti perinteisen italialaisen kahvikakun makulinjaa; minttusuklaa, joka on osoittautunut yhdeksi suosituimmaksi; mustikka’juusto’, nimensä mukaisesti muistuttaa perinteistä juustokakkua koostumukseltaan, vaikkei ole juustoa nähnytkään; sitruunakakku, jossa on raikkaan tuoreen juuri puristetun sitruunan mehu parhaimmillaan; suklaa ei varmasti selityksiä kaipaaa.

Resepteistä sanottakoon sen verran, että koska meille itsellemme on erityisen tärkeää, mitä suuhumme pistämme, tarjoamme myös asiakkaillemme luomua AINA KUN SE ON MAHDOLLISTA.
Mihinkään Rawan herkkuihin ei myöskään käytetä gluteenia eikä maitotuotteita.
Makeutusaineena käytämme vain hunajaa ja se onkin ainoa asia, mikä estää sen, että voisimme kutsua kakkujamme vegaanisiksi. Kotimainen hunaja kelpaa meille raaka-aineena loistavasti ja viimeistelee reseptit maun puolesta parhaiten.

Kaikki raaka-aineet ovat 100% kuumentamatonta ravintoa, sellaista, joita keho pystyy hyödyntämään kokonaisvaltaisesti; pähkinöitä, taateleita, kookosöljyä, raakakaakaota, chia-siemeniä, OIKEITA marjoja, käsin puristettua sitruunamehua.
Tarvitseeko sanoa enempää?
Tässä muutama esimerkki:
IMG_8963

IMG_8965

IMG_8966

Kehittelemme jatkuvasti uusia reseptejä, mutta vain parhaat pääsevät tuotantoon ja asiakkaillemme, joista suurimmat ovat tällä hetkellä Hymy Cafe , Tiedekahvila sekä SisDeli.
Tämä lisäksi teemme kakkuja ja macaroonseja myös suoraan yksityisasiakkaillemme, jotka voivat tilata katalogimme ja kakkuesitteemme tuotesisältöineen tästä: rawa@yazka.com

Hyvin pian minulla on ilo julkaista uusi, arvokas yhteistyökumppanimme, mutta pidämme teitä vielä hetken aikaa jännityksessä.

Uudet tilamme Jätkäsaaressa avataan tänään ja viimeistellään seuraavan viikon aikana lopulliseen kuntoon ja sen jälkeen asiakkaat voivat myös hakea paikan päältä kakkuja ja -paloja.
Käyntiosoitteemme on Heino Kasken katu 4, Jätkäsaari.
Voit myös tykätä FB-sivustamme: https://www.facebook.com/rawafinland?ref=hl

IMG_9317

Onko vesi etuoikeus?

 

Tarvitsemme vettä. Joka päivä.

Tarvitsemme vettä. Joka päivä.

 

http://action.storyofstuff.org/sign/nestle_water_privatization_push

Miltä sinusta tuntuisi jos tämä Peter Brabeckin ajatusmalli toteutuisi?

Allekirjoita vetoomus, jos kuulut niihin, joiden kehosta 75% on vettä ja tarvitsee sitä päivittäin optimaaliseen hyvinvointiin!

Yhteistyö Terveysklinikka Pisaran kanssa

Voin ilokseni kertoa, että olen aloittanut yhteistyön Helsingissä Terveysklinikka Pisaran kanssa kesäkuussa 2014.

Tarjoan Pisarassa Scioanalyyseja, kokonaisvaltaista terveyskonsultaatiota sekä ZenNa Tai -medikaalista hierontaa.

Pisarassa keskitymme yhdessä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin; mielen ja kehon huoltamiseen, ihanan rennossa ja rauhallisessa ympäristössä.
Voit lukea lisää Pisaran toiminnasta täältä sekä varata ajan suoraan Pisaran nettisivujen kautta kaikkiin hoitoihin (voit varata ajan myös suoraan minulta). Pisaraan Scio-analyysiin tai hierontaan tuleva asiakas pääsee suoraan Pisaran VIP-jäseneksi ja saa 20% alennuksen myös kaikista muista normaalihintaisista hoidoista.

Pisara sijaitsee Helsingin Hietalahdessa.

Sydämellisesti tervetuloa!

Kilpirauhasen hyvinvointi

Kärsin lapsena struumasta, johon voi liittyä kilpirauhasen yli- että vajaatoimintaa.
Jodin puutteen tiedetään olevan avainasemassa struuman synnyssä. Suomessa ravinnon alhaisen jodipitoisuuden takia kilpirauhaseen liittyvät vaivat ovat tuiki yleisiä ja väitänkin, että riittävästi jodia päivittäiseen ruokavalioon lisäämällä monilla oireet vähentyisivät ilman varsinaista kilpirauhashormonilääkitystä.

Oma struumani ei nuorempana vaatinut erityishoitoa, mutta iän karttuessa selvemmät väsymysoireet, unettomuus sekä nestetasapainoon liittyvät häiriöt tulivat mukaan kuvioon.
Aloitin Kelpistä valmistetun nestemäisen jodin käytön muutama vuosi sitten ja oloni sekä terveyteni ja vireystasoni kohosivat aloittamisen jälkeen huomattavasti.
Olen ottanut jodin osaksi päivittäistä ravintolisäpakettiani, koska en syö muita jodioituja tuotteita.
Kaikki aiemmat puutostilaan viittaavat oireet ovat loppuneet kokonaan.
Niille joita korvaavan hormonin syömisen aloittaminen arveluttaa, tämä voisi olla hyvä vaihtoehto kokeilla.

Thyroid foods

Kilpirauhasen lisäksi kehomme käyttää jodia myös mm.
– hermo- ja lihassolujen toimintaan
– kasvuun ja kehitykseen (mm. keskushermosto)
– punasolujen tuotantoon
– aineenvaihduntaan ja hormonien säätelyyn, hiilihydraattien aineenvaihduntaan. Väitän jopa, että jodin puute saattaa selittää osan gluteeniin liittyvästä intoleranssista.
– rasvojen aineenvaihdunnan kannalta jodi on oleellinen.
– kehon lämpötilan säätelemiseen
– stressiin sopeutumiseen

Jodista saa harvoin yliannostusta ja optimaalinen  määrä päivittäisessa saannissa olisi n.100-290 mcg välillä, riippuen iästä ja esim. raskaudesta tai imettämisestä. Jodin määrä voidaan mitata helposti virtsatestillä, sillä ylimääräinen jodi erittyy sen mukana pois kehosta.

Tässä muutamia linkkejä aiheeseen:
http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2009/10/20/signs-symptoms-and-solutions-for-poor-thyroid-function.aspx

http://ods.od.nih.gov/factsheets/Iodine-HealthProfessional/

http://www.rawbc.org/foods-for-natural-thyroid-support/

Heart of the Matter

Why you need to keep your emotions and your relationships healthy?

Heart Mandala

Heart facts:

Research by the Institute for HeartMath in California has shown that the heart is the most powerful generator of electromagnetic energy in the human body:

– The heart’s electrical field is about 60 times greater in amplitude than the electrical activity generated by the brain.
– The magnetic field produced by the heart is more than 5000 times greater in strength than the field generated by the brain

- The electromagnetic energy of the heart not only envelops every cell of the human body, but also extends out in all directions in the space around us

– Our cardiac field touches those within 8 – 10 feet of where we are positioned (and perhaps in more subtle ways at greater distances)

– One person’s heart signal can effect another’s brainwaves, and heart-brain synchronization can occur between two people when they interact
– Research conducted at the Institute of HeartMath suggests that the heart’s field is an important carrier of information


Read the whole article:
http://www.healingheartpower.com/power-heart.html

Tähtipajat

Iloisia uutisia!

Olen yhdistänyt voimani Alppilan Tähtipajan yhteisön kanssa ja nyt saat ihania, terapeuttisia sekä virkistäviä hoitoja saman katon alta!
Lisää Tähtipajasta ja sen ihmisistä.
Tähtipajat sijaitsee Helsingissä, mainostoimisto Tähtikuvioiden tilojen yhteydessä, VR:n vanhoissa vaunuhalleissa Vallilassa. Sisäänkäynti on Travessikujalla. Punaisen tähden alta toiseen kerrokseen. Raitiotielinja 9 kulkee aivan sisäänkäynnin edestä.

Yhdistymisen kunniaksi tarjoan asiakkailleni 5.-11.5.2014 aikana 30% alennuksella ZenNa Tai -hierontaan tutustumiskäynnin Alppilan Tähtipajassa.

Muistathan että ensimmäinen terveyskartoitus (n.30 min) on ilmainen (tehdään Skypellä), varaa aikasi tästä

Tervetuloa!