Pills, pills. Take one.

Tänään lopetin päiväni hyvällä mielellä.

Asiakkaanani oli nuori nainen, joka oli ikäänsä nähden oivaltanut jotain hyvin oleellista; hän oli uskaltanut luottaa omaan vaistoonsa sellaisessa tilanteessa, jossa suurin osa ihmisistä olisi murentunut auktoriteetin edessä ja tehnyt kuten käskettiin.

Naistenklinikan lääkäri oli suositellut korvaavaa hormonihoitoa alle 30-vuotiaalle naiselle alhaisten hormoniarvojen tähden.
Lääkäri totesi, että tämä joutuisi käyttämään korvaavaa hoitoa koko loppuelämänsä ajan.
Nainen kieltäytyi, koska oli ottanut selvää että nykyisten tutkimusten valossa ko. lääkistystä ei missään tapauksessa tulisi käyttää yli kahta vuotta pidempään yhtäjaksoisesti tai siitä voisi olla vakavia seurauksia.
Looginen ja terveen ihmisen järjellä varustetun ihmisen päätös, eikö?

Eihän siinä nyt oikeastaan ole mitään outoa että naiselle suositeltiin korvaavaa hormonihoitoa; onhan suurin osa lääkäreistä sitä mieltä että eri värisillä nappuloilla kaikki oireet vaimennetaan sujuvasti.
Kuvaanhan ei kuulu se, että pohdittaisiin mistä esim. hormonaalinen häiriö voisi johtua, vaan hoidetaan nimenomaan oireita.

SE, mikä tässä asiassa oli aikamoisen traagista, oli että lääkityksestä kieltäytynyt nainen sai ehdotuksen mennä ‘tutkittutavaksi’ tai terapiaan, koska oli kieltäytynyt hoidosta!
Päässä oli kuulemma vikaa, koska hän ei ymmärtänyt tilansa vakavuutta ja sitä millaiset seuraukset kieltäytymisellä olisi.
Negatiivinen kouluesimerkki olisi se, että nainen oltaisiin todettu masentuneeksi ja mielialalääkkettä määräämällä vahvistettu tottelevaisuutta, jotta hän olisi suostunut ottamaan hormonihoidon.

Syyllistäminen ja painostaminen ovat äärimmäisiä ja likaisia keinoja, joilla vahvat ja itsenäisesti ajattelevat ihmiset yritetään pistää takaisin ‘ruotuun’ ja mukisematta nielemään uskomattoman vaarallisia kemiallisia seoksia, joita kehomme tarvitsee ihan yhtä paljon kuin puukon selkään.

Olen tavannut liian paljon lannistettuja ihmisiä, joilta on viety kaikki toivo oman terveyden suhteen.
Arvokkain asia mitä toiselle voi antaa on toivo parantua, olla terve, nauttia elämästä.
Juosta uudestaan. Nauttia taas seksistä.
Tuntea normaaleita tunteita; rakkautta, surua, vihaa, ikävää.

Onneksi tiemme kohtasivat. Minä sain taas uskoa ihmismielen vahvuuteen ja hän toivon mukaan puolestaan uuden ja erilaisen perspektiivin hormonaaliseen häiriöönsä.

Hyvinvointivalmennus, ZenNa Tai – hieronta, SCIO bioresonanssi