Tag Archives: yazka

Rawa kakkukuume leviää; vuorossa Johto Cafe Kamppi ja Itis!

Iloisia uutisia Kampin ja Itiksen kauppakeskuksessa asioiville!

Love Cake - puolukkasuklaa

Uudet Love Cake – puolukkasuklaa ja Tyrni’juusto’ nyt saatavilla!

 

Molemmissa paikoissa sijaitsevat Johto Cafet ovat liittyneet niihin Helsingin edistyksellisiin kahviloihin, jotka tarjoilevat ihania, hyvänmakuisia ja terveellisiä raakakakujamme!

http://www.johtocafe.com

Kahviloista löydät kakkumme tuoteselosteineen.

Muistutuksena vielä, että löydät kakkujamme myös Stockan Herkuista sekä kaikista SisDelin toimipaikoista.
Herkullisia kahvihetkiä terveyttä edistävien kakkujemme kera!

Advertisement

Vuosi 2015 ja uudet tuulet

Hei kaikki vanhat sekä uudet asiakkaani!

Vuosi 2015 tuo muutoksia tullessaan, energeettisellä tasolla sekä ihan fyysisessä maailmassa.

Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että lopetin Radio Helsingissä oman ohjelmani vetämisen joulukuussa 2014 sekä sitä, että tammikuun 13. jää viimeiseksi työpäiväkseni Klinikka Pisarassa.

Nämä muutokset olivat tärkeitä henkilökohtaisesti, jotta uudelle eteenpäin vievälle energialle ja uusille tyämahdollisuuksille olisi tilaa tulevaisuudelle.
Uusi, Daniel Hernandezin kanssa yhdessä perustamamme Rawa Food & Catering Finland voi nyt toimia täydellä teholla heti vuoden alusta lähtien uusien yhteistyökumppaniemme määrän koko ajan kasvaessa.

Otan kuitenkin edelleen terveyspainotteisista ongelmista kärsiviä asiakkaita vastaan Scion sekä ZenNa Tai-hieronnan merkeissä yksityisvastaanotollani. Ajan voit varata yllä olevasta linkistä.

Kiitän kaikkia teitä ihania tuttavuuksia, joita olen tavannut kuluneena vuonna ja toivon että tiemme kohtaavat myös tulevaisuudessa!

Onnea, menestystä ja ennen kaikkea terveyttä vuodelle 2015!

Onko vesi etuoikeus?

 

Tarvitsemme vettä. Joka päivä.

Tarvitsemme vettä. Joka päivä.

 

http://action.storyofstuff.org/sign/nestle_water_privatization_push

Miltä sinusta tuntuisi jos tämä Peter Brabeckin ajatusmalli toteutuisi?

Allekirjoita vetoomus, jos kuulut niihin, joiden kehosta 75% on vettä ja tarvitsee sitä päivittäin optimaaliseen hyvinvointiin!

Yhteistyö Terveysklinikka Pisaran kanssa

Voin ilokseni kertoa, että olen aloittanut yhteistyön Helsingissä Terveysklinikka Pisaran kanssa kesäkuussa 2014.

Tarjoan Pisarassa Scioanalyyseja, kokonaisvaltaista terveyskonsultaatiota sekä ZenNa Tai -medikaalista hierontaa.

Pisarassa keskitymme yhdessä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin; mielen ja kehon huoltamiseen, ihanan rennossa ja rauhallisessa ympäristössä.
Voit lukea lisää Pisaran toiminnasta täältä sekä varata ajan suoraan Pisaran nettisivujen kautta kaikkiin hoitoihin (voit varata ajan myös suoraan minulta). Pisaraan Scio-analyysiin tai hierontaan tuleva asiakas pääsee suoraan Pisaran VIP-jäseneksi ja saa 20% alennuksen myös kaikista muista normaalihintaisista hoidoista.

Pisara sijaitsee Helsingin Hietalahdessa.

Sydämellisesti tervetuloa!

Kärsitkö hormonitoimintaan liittyvistä ongelmista?

Suomalaiset kärsivät erityisen paljon kilpirauhasen toimintaan liittyvistä häiriöistä. Esimerkiksi jodin puute ruokavaliossa aiheuttaa ongelmia paitsi kilpirauhaseen, myös koko kehon muuhun toimintaan. Jodia tarvitaan kaikkeen kehon aineenvaihdunnalliseen toimintaan. Esimerkiksi munasarjojen, aivojen ja rintarauhasen sekä eturauhasen optimaalisen toiminnan kannalta jodin saanti on erityisen tärkeää.
Jodia ei siis tarvita pelkästään kilpirauhasen suojaksi esimerkiksi ydinvoimalaonnettomuudessa.

Kilpirauhanen linkittyy toiminnaltaan muihin rauhasiin saumattomasti ja oheisesta kaaviosta näet selkeästi, miten yhden rauhasen toiminnan häiriö voi tuoda mukanaan sekundäärisiä ongelmia, joiden oireita hoidetaan usein lääkkeillä ymmärtämättä tilanteen kokonaiskuvaa.


Endocrine Organs

Pitkään jatkunut stressi kehossa aiheuttaa ensin adrenaliinirauhasen oireilua, väsymystä ja lopulta elimen vajaatoimintaa ja tällä prosessilla puolestaan on hyvin suuri vaikutus kaikkiin muihin rauhastoimintoihin, erityisesti kilpirauhaseen. Myös muiden rauhasten toiminta häiriintyy jatkuvasta stressistä.
Kahvi, energiajuomat ja sokeri ovat pahimpia vihollisiamme stressin aikaan, vaikka ne tuntuvat antavan tilapäistä helpotusta väsymykseen.

Tässä esimerkki siitä mitä kehosi käy stressin alla läpi:

1. Pakene tai taistele.
Tämä on hyvin alkukantainen reaktio ja toimii siitäkin huolimatta, että tiikerin sijasta uhka onkin esimerkiksiksi työyhteisön pottumainen pomo. Hypotalamus säätelee tätä tunnekeskuksen osaa, joka pyrkii suojelemaan meitä vaaralta.

2. Aivolisäke saa hypotalamukselta käskyn erittää stressihormonia (ACTH)

3. ATCH antaa käskyn adrenaliinirauhaselle alkaa tuottaa kortisolia ja muita stressihormoneja, jotka välittömästi aktivoivat kehon fyysiset puolustusmekanismit.

4. Hengityksen rytmi muuttuu; siitä tulee kiivaampaa ja nopeampaa,  jotta hapen kulku sydämeen, aivoihin ja lihaksiin tehostuisi. Veren kulkeutuminen mm. suolistoon väistyy tärkeämpien toimintojen edessä.

5. Kortisolitasot nousevat ja keho käyttää enemmän kehoon varastoitua hiilidydraattia nopean energian lähteenä.

6. Adrenaliinia ja noradrenaliinia vapautuu kehosi käyttöön nopean fyysisen reaktion varalta.

7. Sydämen lyöntitiheys nopeutuu, verisuonet supistuvat, hengitys kiihtyy ja verenpaine nousee (kortisolin ja adrenaliinin vaikutuksesta)

8. Hikoilu kiihtyy.

9.  Lihakset jännittyvät koko kehossa (kortisoli, adrenaliini and testosteroni)

10. Ruoansulatusjärjestelmä ‘sammuu’ vaaran ajaksi; verenkierto ohjataan pois kehon pinnasta ja ruoansulatusjärjestelmästä koska stressitilanteessa sen toiminta ei ole selviytymisen kannalta oleellista (hypotalamus)

11. Agressiivisuus lisääntyy

Voit vain kuvitella, mitä krooninen stressi tekee ruoansulatusjärjestelmälle ja unen laadulle. Pitkäaikainen stressi on suurin kroonisten sairauksien aiheuttaja ja ne ovat siten vältettävissä oikeilla toimenpiteillä.

Mitkä ovat ne asiat joita Sinä voit välttää elämässäsi stressin vähentämiseksi?

stressedcake

Tässä pari omaa vinkkiäni:

– Liiku päivittäin, mieluiten ulkona, edes 20 minuuttia päivässä, hengitä syvään raitista ilmaa. Jos sinulla on kova stressi, voi liiallinen liikunta olla jopa vaarallisempaa kuin sohvaperunana oleminen. Kohtuus kaikessa. Stressin alla keho tarvitsee eniten lepoa.
– Sano ‘ei’ – erityisesti silloin kun olet väsynyt.
– Jätä alkoholi, lääkkeet ja huumeet (ainakin vähäksi aikaa).
– Puhu ystävillesi stressin aiheuttajasta, mikä ikinä se onkin.
– Ravinto! Syö mahdollisimman hyvin. Ruoan laittaminen voi olla todella hauskaa ja poistaa stressiä tehokkaasti. Yksinkertaisuus kunniaan
– Vältä sokeria. Sokeri kuluttaa kehon tarvitsemia mineraaleja, joita stressin aikana tarvitset erityisesti.

– Ota aikaa itsellesi aina kun mahdollista.
– Nuku mahdollisimman pitkään. Adrenaliinirauhasen kannalta parhaat unet nukut klo 7-9 aikaan aamulla.

– Jos uni jää vähälle, 20 minuutin nokoset päivällä voivat pelastaa loppupäivän. Laita kello soimaan ja nuku tasan 20 minuuttia.
– Jätä kofeiini kokonaan pois, se on myrkkyä adrenaliinirauhaselle.
– Opettele hyvä rentoutustekniikka, hengitysharjoitus tai mene vaikka rennolle joogatunnille.
– Nauti D-vitamiinia ja magnesiumia päivittäin. Magnesium on avainasemassa adrenaliinirauhasen hyvinvoinnissa!
– Tärkein kaikista: mieti miten saat stressin pysyvästi pois elämästäsi.
Joskus se vaatii suuria päätöksiä, mutta terveytesi ja elämäsi ansaitsevat sen.

NAMASTE!

Lisää stressiin liittyvistä tutkimuksista:
https://www.adaa.org/understanding-anxiety/related-illnesses/other-related-conditions/stress/news-and-research-about-stre

 

Jiaogulan yrttitee

Jos matkasi joskus suuntaa tänne Thaimaan suuntaan, suosittelen lämpimästi etsimään käsiin Jiaogulan (Gynostemma pentaphyllum) yrttiteetä.

Kyseinen adaptogeeni on erittäin pitkään Aasiassa, pääasiallisesti Kiinassa käytetty yrtti diabeteksen hoitoon, korkeaan verenpaineeseen, ruoansulatusvaivoihin sekä syövän enneltaehkäisyyn, astmaan sekä mm. kolestrolin tasapainottamiseen.
Mielestäni ehkä tärkein ominaisuus kuitenkin on maksan toiminnan parantaminen ja siinä jos missä, meillä länsimaalaisilla on parannettavaa stressin ja elintapojen seurauksena.
Täältä voit lukea lisää tästä mahtavasta yrtistä.

Jiaogulan tee

Kuvassa esiintyvä paketti on Jiaogulania joka on kasvatettu ja korjattu Chiang Maissa. Samalta valmistajalta on saatavissa ainakin kapseleita, joissa vaikuttavat aineosat ovat tiivistetyssä muodossa.

Yksi varoituksen sana makuasioista: kun keität vettä tälle teelle, älä anna veden kiehua 100 asteeseen. 85 riittää, sillä muuten yrtistä tulee helposti kitkerä. Liotusaika on n. 3-4 minuuttia ja sen jälkeen maku alkaa muuttua turhan tuhdiksi iltapäiväteehetken viettoon.
Mutta; mitä vahvempaa, sen paremmin adaptogeenit vaikuttavat, joten jos makuhermot kestävät, suosittelen ehdottomasti liottamaan pitkään ja hartaasti ja juomaan ainakin litran päivässä vähintään parin kuukauden ajan positiivisten vaikutusten aikaansaamiseksi.
Thaimaassa hintakin on kohdallaan: 30 kpl 1 g teepussia maksaa 280 thb eli n. 6€ paketti.
Ja jos teen juonti kiinnostaa, kannattaa aina varmistua siitä että ne on kasvatettu ilman torjunta-aineita.

Spice Of Life

Monelle tuntuu olevan yllätys se, että ihmiskeho on suunniteltu hoitamaan pitkittynyttä infektiota tulehduksen avulla.

Tulehdus on merkki siitä että keho toimii oikein ja tekee juuri sitä, mihin sen nerokas suunnittelija on sen tarkoittanutkin.
Kroonisten infektioiden alkusyinä voi olla vaikkapa stressin aiheuttama fyysinen uupuminen ja vastustuskyvyn laskeminen, joka mahdollistaa ulkopuolisen patogeenin hyökkäämisen ja sairauden pitkittymisen tai vaikkapa leikkauksen aiheuttama tukos lymfajärjestelmässä.

Tulehduskipu ja turvotus on merkki siitä että keho pyrkii eristämään sen alueen, jossa alkuperäinen ongelma on ja hoitamaan sen omin voimin kuntoon.

Käyttämällä synteettisiä tulehduskipulääkkeitä estämme kehoa toimimasta siten, kuin se on suunniteltu ja tukimme luonnollisen parantumisprosessin kulun.

Jos kuitenkin kaipaat lievitystä krooniseen tulehduskipuun, on olemassa mahtavia luonnon mausteita ja yrttejä joita voit lisätä päivittäiseen ruokavalioosi.

Riippumatta tulehduksen sijainnista (olkapää tai polven sidekudos esimerkkeinä) suosittelen lämpimästi turmerikkia (samansukuinen juuri kuin inkivääri), kuuluvat mm. intialaiseen päivittäiseen ruokavalioon ja jonka on monessa tutkimuksessa todettu ehkäisevän erittäin tehokkaasti mm. sydän- ja verisuonitauteja. Vaikuttava aine on kurkumiini.

Kurkumaa (tai turmerikkia) on saatavilla joko irtonaisena perusmausteena, jota voit lisätä päivittäiseen ruokaan tai sitten sen voi nauttia kapseleina, vahvuudesta riippuen 2-8 kapselia päivässä veden kanssa. Itse juon superfoodien seassa teelusikallisen jauhettua kurkumaa joka päivä.
Kurkuma auttaa myös erittäin hyvin suoliston ärsytykseen sekä iho-ongelmiin.

Itse olen hoitanut haavoja menestyksekkäästi tekemällä mausteesta veden avulla tahnaa, jonka olen sitten sivellyt haavaan ja sen ympäristöön.

http://www.naturalnews.com/curcumin.html

On myös lukemattomia tutkimuksia kurkuman syöpää hoitavista vaikutuksista.

http://www.cancer.org/Treatment/TreatmentsandSideEffects/ComplementaryandAlternativeMedicine/HerbsVitaminsandMinerals/turmeric

Maapallo tarjoaa meille luonnollisina vaihtoehtoina kaiken sen avun, mitä kehomme voi parantumisprosessiin tarvita.
Miksi emme siis käyttäisi tätä luonnon omaa apteekkia niin kauan kuin se vielä on avoinna?

Ruokasooda eli Sodium bicarbonate

Melkein 95 % Sciolla analysoimistani asiakkaista on hiiva kehossa.

Ja nyt en puhu pelkästään naisten vaginaalisesta hiivasta, vaan yleisimmästä eli suolistohiivasta, joka suurimmalla osalla miehistä on itse asiassa ihan yhtä iso ongelma kuin naisillakin.
Tästä saamme kiittää tietenkin ruokavaliossamme olevaa sokeria, hiivaa ja viljaa, myös miesten rakastamaa olutta. Yksi pahin lisä tähän päälle on runsas antibioottien käyttö.

Useimmilla hiiva on vallannut kehon niin laajalta alueelta, että keho reagoi mitä moninaisimmin tavoin; kenellä ruoansulatusjärjestelmä ei imeytä ravinnosta vitamiineja ja mineraaleja, koska hiiva peittää suoliston seinämiä, kenellä kehon koko detox-järjestelmä on jo saavuttanut sen pisteen, jossa myrkyt ovat alkaneet keräytyä niveliin maksan ja suoliston ollessa jo niin toksinen etteivät ne pysy enää normaalin elämän menossa mukana.
Pahimmillaan ajatuksista tulee sumeita ja muisti alkaa pettää.

Kehon nerokas järjestelmä alkaa eristää ongelman aiheuttajaa, aiheuttaa tarkoituksellisen tulehduksen tarkoituksenaan hoitaa ongelma pois päiväjärjestyksestä ja ongelman pitkittyessä aiheuttaa ‘kasvaimen’, jota sitten hoidetaan syöpänä.
(Doctors are more harmful than germs – Harvey Biegelsen, Md.)

Nykylääketiede ei tunnista hiivan osuutta mm. kroonisten sairauksien aiheuttajana, muuttaisihan se varmasti ruokasuosituksia, sairauksien hoitosuosituksia antibioottien käytön osalta sekä vaikuttaisi mm. ‘syöpäteollisuuteen’, joka tuottaa tällä hetkellä n. miljoona dollaria per hoidettava potilas.
Jos nykyään joka 4. maailmassa sairastuu syöpään ja jokainen ‘tuottaa’ tuon verran, ei ihme, ettei syöpään keksitä mitään nopeaa ratkaisua.

Tiesitkö, että roomalainen lääkäri Simoncini on jo vuosia hoitanut syöpäpotilaita tällä äärimmäisen tehokkaalla ja halvalla ‘vaihtoehtoisella tavalla’.
Simoncini on tutkinut potilailta poistettuja kasvaimia ja tullut siihen tulokseen, että ne ovat pääasiallisesti hiivaa ja parhaiten hiivaa tappaa sodium bicarbonaatti, joka tunnetaan myös ruokasoodana!
Se mikä minulle kertoo hoidon mahdollisesta tehokkuudesta on paitsi parantuneiden kertomukset, myös se tapa, jolla Simonciniä vastaan on hyökätty ja leimattu puoskariksi viranomaisten ja lääkeyhtiöide toimesta.
Ainakaan tässä metodissa ei kehoa silputa, säteilytetä ja potilaan sisään työnnetä karsinogeeneja, jotka heikentävät immuniteettia entisestään.


http://www.curenaturalicancro.com/